Kesä käynnistyi energisessä tunnelmassa Apparan avajaisissa
Ahveniston Toimintapuistossa järjestettiin kesäkauden avajaiset 28.5. Tapahtumassa oli runsaasti liikunnallista ohjelmaa koko perheelle aina vauvasta vaariin. Avajaiset oli ensimmäinen Ahveniston Toimintapuiston järjestämä yleisötapahtuma, joten tapahtuman osallistujamäärän arviointi ennakkoon oli hankalaa. Kävijätavoitteeksi asetettiin 500 henkilöä, joka lopulta ylittyi mukavasti. Ahveniston Toimintapuisto arvioi tapahtumassa olleen hieman alle tuhat kävijää koko päivän aikana. Arvio perustuu mm. liikenteenohjaajien havaintoihin ja parkkialueen käyttöasteeseen. Kaikki järjestelyt sujuivat kuitenkin suunnitellusti eikä Ahveniston parkkialue ruuhkautunut missään vaiheessa. Laajan tapahtuma-alueen ansiosta osallistujamäärä ei tuntunut missään vaiheessa suurelta ja paikalle olisi mahtunut suurempikin joukko ihmisiä samanaikaisesti.

Uudet liikuntamuodot kiinnostivat etenkin nuoria kävijöitä
South Beach Wake toi paikalle Sup-lautoja, joita yleisö sai vapaasti testata tapahtuman aikana. Vaikka aurinko loisti poissaolollaan avajaisissa, ei se näyttänyt suppaajia haittaavan, sillä kaikki laudat olivat lähes jatkuvasti käytössä. Lappset Oy lainasi tapahtumaan Street Workout -telineet, joissa Suomen Street Workout ry:n aktiivit esittelivät uutta ja näyttävää lajia. Lapsille pää alaspäin roikkuminen ei tuottanut ongelmia ja hurjapäisimmät tekivät näyttäviä ilmakuperkeikkoja. Aikuisten ohjatulla tunnilla oli myös mukavasti osallistujia ja toivottavasti tapahtuman luomasta nosteesta vastaperustettu facebook-ryhmä Street Workout Kanta-Häme saa paljon uusia jäseniä. HJS:n toteuttama beachfutis Panna-Areenassa pelattuna päivitti kuningaslajia uuteen muotoon ja toi ripauksen eksotiikka ja jalkapallotaituruutta Apparan rannalle.

Jäätelöt löysivät omistajansa ja perinteiset huvit pitivät pintansa
LähiTapiolan Jätskijouksu oli ehdottomasti yksi tapahtuman suosituimmista ohjelmista. Alustavasti jätskijuoksuja oli tarkoitus järjestää klo 12-14, mutta suuren kysynnän vuoksi niitä jatkettiin aina klo 17 saakka. Jäätelöitä jaettiin pienille juoksijoille yli 300 kappaletta, joten ei ihme, että osallistujat sekä järjestäjät vaikuttivat hyväntuulisilta. Action Factory Oy:n ja Lasten liikunnan tuki ry:n yhteisesti toteuttamassa pomppulinnassa ja polkuautoissa riitti jatkuvasti innokkaita kävijöitä.

Pellehyppyesitys kruunasi avajaiset
Jerobeam Salakyttä Team on kansainvälisesti arvostettu pellehyppyryhmä, jotka vetävät suuria yleisöjä aina ulkomaita asti. Pelkästään ryhmän valmistautuminen enteili jo maailmanluokan showta, kun hyppytorniin raahattiin rekvisiitaksi mm. polkupyörä, tuoli, pallogrilli ja trampoliini. Korkeat odotukset täyttyivät reilun tunnin kestäneessä intensiivisessä pellehyppyesityksessä, mikä tarjosi koko perheelle viihdykettä. Tornista pomppi kymmenpäinen kavalkadi eriasuisia pellejä aina jääkiekkoilijoista, mäkihyppääjiin ja tunnettuihin tosi-tv-tähtiin. Naurun ja riemunkiljaisujen perusteella varsinkin lapset olivat haltioissaan pellehyppääjistä ja juonelliset dialogit upposivat selvästi myös vanhempaan yleisöön.

Paikallinen media uutisoi avajaisista näyttävästi
Paikallinen media huomioi myös avajaiset, kun Hämeen Sanomat kirjoitti jutun avajaisista. Artikkeli nousi viikonlopun luetuimmaksi uutiseksi Hämeen Sanomien verkkosivuilla ja etenkin kuviin on hyvin taltioitu tapahtuman energinen tunnelma. Lue koko uutinen ja katso kuvat täältä.