Koulu- ja yritysryhmät löysivät Flowpark Ahveniston kaudella 2016

Flowpark Ahvenisto avautui vuonna 2015 keskikesällä, joten ensimmäinen kesä ei ollut ihan kokonainen. Flowpark Ahvenistolla tehtiin valtavasti töitä 2015-2016 talvikaudella ja 2016 avajaisia päästiin viettämään vappuna Flowparkin ollessa täysin valmis vastaanottamaan seikkailunnälkäisiä asiakkaita kuuden eritasoisen seikkailuradan turvin.

Flowparkissa kävi paljon erilaisia asiakasryhmiä kauden aikana 

Koululaiset ja yritysryhmät löysivät Flowpark Ahveniston erittäin hyvin kaudella 2016. Suurempien ryhmien huippusesonki ajoittui toukokuulle ja elo-syyskuulle. Ryhmäpalveluita myös kehitettiin aktiivisesti ja puistossa järjestettiin suurempia yksityistilaisuuksia, joissa koko puiston vuokrattiin yli 200 hengen käyttöön. Kesä- ja heinäkuussa kesälomalaiset täyttivät puiston ja ilahduttavaa oli myös ulkomaalaisten matkailijoiden kasvava määrä. Flowpark Ahvenistosta kuvattiin myös muutama näyttävä video, joissa voi palata kesän 2016 tunnelmiin. Kurkkaa Pienen Mediatalon kopterivideo alta ja HJS:n nuoren tähtireportterin materiaalia tästä.

 
(Päivitä sivu, jos video ei lähde pyörimään ensimmäisellä kerralla)

Vahvuutena mieleenpainuva ja ammattitaitoinen Flowstaff

Ilman ammattitaitoista ja sitoutunutta Flowstaffia ei seikkailukokemus olisi täydellinen. Ensimmäisellä toimintakaudella kokemusta kartuttanut joukko vahvistui lukumääräisesti ja uudet Flowstaffilaiset nostivat asiakaspalvelun laatua entisestään. Ahveniston sitoutuneen Flowstaffin hyvä fiilis tehdä töitä ei jäänyt huomaamatta asiakkailta. Positiivinen asiakaspalaute, jossa korostettiin erityisesti mieleenpainuvaa asiakaspalvelua ja seikkailuohjaajien ammattitaitoa, ilahdutti myös yritysjohdon mieltä:

”Oli mukava tunne lähteä kauteen keväällä, kun rekryjen jälkeen meillä oli mahtava porukka kasassa, joka selvästi viihtyi keskenään. Suoraan seikkailuohjaajiin liittyvä positiivisen asiakaspalautteen määrä hieman yllätti, mutta toisaalta asiakaspalvelun merkitystä olemme painottaneet kaikissa koulutuksissa. Toivottavasti samasta porukasta saadaan mahdollisimman paljon mukaan taas ensi vuonna”, myhäilee Ahveniston Toimintapuiston toimitusjohtaja Aki Helander. 


Suuri kiitos kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja henkilökunnalle mahtavasta kaudesta 2016!